|
Norin kouluun tai sen yhteyteen osittain tai kokonaan
kyläläisten tekemiä parannuksia
Kyläläisten ja
koululaisten käyttöön nykyaikainen ja erittäin hyvin koneistettu
käsityöpaja.
Talkootunteja kertyi 1043. Rakennusmateriaalit
Teuvan kunta.
(1997-1999)
Eu –hankkeena rakennettiin
jääkiekkokaukalo (1998), jossa kylän omarahoitusosuus
oli 10750 euroa, talkootyötunteja
571. Talvella 2006 alakouluikäisten lisäksi
kaukalossa on iltaisin
noin kolme kertaa viikossa 15-20 aikuista tai nuorta, jotka
huolehtivat kaukalon
jäädyttämisestä ja lumitöistä. Traktorityöstä kovien lumisateiden
jälkeen kunta maksaa yhdelle
tekijälle korvauksen.
Kaupan, koulun ja nuorisoseuran yhteyteen toteutettiin
Turvaraitti -niminen
kevyenliikenteen
väylä. Hankkeen omarahoitusosuus oli 30275 euroa
ja talkootunteja kyläläiset
tekivät 1269. (1999-2000)
Virturaittihanke, johon
kyläläiset tekivät talkootunteja. Koulun yhteyteen saatiin näin
kahdeksan
päätteen tietotupa, ensin ISDN-, sitten ADSL- ja nyt Suupohjan
seutuverkon
valokaapeliyhteys. (1998-2000)
Teuvan ensimmäinen
kyläpururata (70-luvun alussa)
Luistinkämppä/pukukoppi
koulun ulkorakennuksen vanhaan navettatilaan (1973)
Pururadan
jatkolaajennus, jolloin valaistun radan kokonaispituudeksi saatiin 2km.
Reitti
kulkee vaihtelevassa maastossa sekä nuorisoseuran ja koulun
pihan kautta. (1999)
Koululaisten
polkupyörävaja koulun ulkorakennukseen (1996)
Kylän toimivat ja
tiedottavat nettisivut (vuodesta 1998) sekä kylän ja koulun
tiedotuslehti Hiomaton Timantti
Viiatin luonnonvaraisen
metsän läheisyyteen rakennetut laavu ja kota sekä kunnostetut
vaellusreitit Etelä-Pohjanmaan
pisimmille puille sekä Teuvan korkeimmalle
kohdalle.
Nuorisoseurantalon
peruskorjaus (1991) ja entisen painikämpän kunnostus
kuntosaliksi- ja heittolajien
harjoittelupaikaksi.
2000-2005 koululle ovat lahjoittaneet työaineita, leikkivälineitä,
näytelmävarusteita
ja uusia soittimia seuraavat yritykset ja yhteisöt:
Hirviniemi Ky
Kaluste-HM Oy
Möbeltrio Oy
Norin Pelti Ky
Parturikampaamo Panula
Pienet Joutsenet -ryhmä
Psl Mikko Kivilahti
Pokapuu Tmi
Suomen Muovituote Oy
Teron puu
|